Turku

Tiina Böhling-Salonen

-Ei ole mitään, mitä ei voi ääneen sanoa-
Kätilö YAMK, sairaanhoitaja, erityistason seksuaaliterapeutti, kongitiivinen lyhytterapeutti, pariterapeutti ja tunnekeskeinen pariterapeutti

Tiina Böhling-Salonen

Parisuhteessa ei tarvitse olla kriisiä, jotta siihen kannattaa hakea apua. Joskus riittää, että huomaatte etääntyneenne toisistanne tai huomaatte puhuvanne samoista asioista yhä uudelleen päätymättä lähemmäs toisianne.

Ei ole olemassa niin isoa puhumatonta salaisuutta tai parisuhteen solmua, mitä ei voisi minulle ääneen sanoa tai yhdessä avata. Autan kulkemaan yhdessä myrskypilvien läpi, kohti sellaista suhdetta, seksuaalisuutta ja nautintoa, jonka jokainen osaltaan ansaitsee. 

Ajatteletko joskus esimerkiksi seuraavasti: 

”Jos vielä kokeilisimme pariterapiaa.. Jos vielä antaisimme toisillemme mahdollisuuden. Enhalua vielä luovuttaa.” 
”Nämä ajatukset ahdistaa niin paljon! Kukaan muu ei ole varmaan koskaan fantasioinut tällaisista asioista – miten tästä häpeästä ja ahdistuksesta pääsee eroon?” 
”Pitäisikö meidän kuitenkin käydä juttelemassa jossain meidän säännöistä ennen suhteen virallista avaamista?” 

Elämän eteen tuomat kriisit ja myrskyt, suhteen avaaminen ja monisuhteisuus sekä erilaiset seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät toiveet ja historia vaikuttavat meihin monella tasolla. Kysymykset, huolet ja vaikeat tunteet tummentavat pilviä pään päällämme entisestään. Parisuhteessa voitte puhua samoilla sanoilla, mutta eri kielellä. 

Minä toimin tulkkina välissänne ja ukkosenjohdattimena myrskyssänne. Kuuntelen ja kohtaan sinut/teidät aidosti, tarvitsemallanne tavalla.

Ajanvaraukseen

MINÄ OLEN OIKEA SEKSOLOGI SINULLE/TEILLE, JOS

  • Arvostat pitkää työkokemusta ja elämänkatsomusta 
  • Olet valmis luottamaan prosessiin ja kohtaamaan haasteet sekä terapian edetessä nousevat vaikeat tunteet 
  • Rento, maadoittava ja inhimillinen kohtaamiskykyni luo sinulle luottamusta  
  • Olet valmis heittäytymään erilaisiin harjoituksiin, kotitehtäviin ja muihin työskentelytapoihin puhumisen lisäksi, mikäli koen sinun/teidän hyötyvän niistä ja harjoitus tuntuu sinusta itsestäsi myös hyvälle 
  • Haluat aidosti, itseäsi varten tarkastella omaa elämänjanaasi ja muuttaa asioita arjessasi, jotta elämäsi tuntuisi kaikin tavoin elämisen arvoiselta 
  • Tulosyysi on esimerkiksi parisuhteen haasteet, suhteen avaaminen ja monisuhteisuus, fetissit ja fantasiat 

Voit saapua vastaanotolleni yksin tai yhdessä kumppanisi/kumppaniesi kanssa muidenkin teemojen äärellä, jos tunnun sinulle oikealta ihmiseltä.

Mikäli et löydä kalenterista sopivaa aikaa, voit aina laittaa viestiä tiina.bohling@outlook.com tai soittaa numeroon +35840 867 6609 niin etsitään sinulle/teille sopiva aika!

Varaa aikasi

YHTEISEN TYÖSKENTELYMME JÄLKEEN

  • Olosi tuntuu kevyemmältä ja sinun on helpompi hengittää 
  • Kykenette kommunikoimaan selkeämmin sekä rauhallisemmin. Ärtyisyys ja turhautuminen suhteessanne ei ole enää jatkuvaa 
  • Sumuverho silmiesi edessä on hälventynyt ja asiat tuntuvat selkeämmiltä ja tulevaisuus
  • Ymmärrät itseäsi paremmin ja osaat myös arvostaa itseäsi – ja sen vuoksi ympärilläsi olevia ihmisiä enemmän
  • Olet päässyt ydinajatuksiisi, toiveisiisi, tunteisiisi ja tarpeisiisi käsiksi ja lähtenyt tekemään muutoksia arkeesi niiden pohjalta

Käynti kanssani yhdistää pitkän, vankan osaamiseni terveydenuoltoalalta sekä seksologian kentältä. Olen työskennellyt satojen pariskuntien kanssa sekä viime vuosina myös lapsikohteisen seksuaalisuuden äärellä, joten kun sanon että voit kertoa minulle täysin luottamuksellisesti mitä vain, tarkoitan myös sitä. Ei ole mitään liian suurta, eikä mitään liian pientä asiaa, minkä takia luokseni ei voisi hakeutua. Toimin myös työnohjaajana – monipuolisen osaamiseni ansiosta en ole koskaan vielä kohdannut asiakasta tai pariskuntaa, jonka kanssa emme olisi päässeet ratkomaan vaikeitakin asioita.

Hintani

Hinta: 115 € / 60min (Yksilökäynti)

160€ / 90min (Pari- tai moniskuntakäynti)

39€ / 30min (Tutustumiskäynti etänä)

Pakettihintani* yksilöasiakkaille:

3x 60min 339€ / 5x 60min 555€ / 10x 60min 1080€

Pakettihintani* pari-/moniskunnille:

3x 90min 471€  / 5x 90min 775€ / 10x 90min 1500€

Hinnat sisältävät alv 25,5%.

*Voimme aina yhdessä pohtia, sopisiko paketti juuri sinulle/teille. Maksua ei palauteta, mutta ehtoa työskentelyn ajalliselle kestolle ei ole.

Voit maksaa yhden käynnin kerralla tai ostaa ajanvarauskalenterin kautta suoraan sarjakortin. Sarjakortin oston jälkeen saat sähköpostiisi koodit, millä pääset ohittamaan maksun varausvaiheessa.

Tarjoamme aina ensimmäiselle käynnille Rahat takaisin -takuun. Rahat takaisin takuu on voimassa vain heille, jotka varaavat suoraan ajan ilman tutustumiskäyntiä.

Terapeuttisi:

Hei olen Tiina, 59-vuotias työhönsä intohimoisesti suhtautuva ja asiakkaiden auttamista rakastava nainen. Tavoitteenani on ihmisten hyvinvointi ja nautinto kaikissa arkisissa hetkissä. Suostumuksellisuus, piilotellut tabuaiheet ja häpeän työstäminen ovat minulle sydämen asia. Psykospirituaalinen työote sekä integraatioterapia ovat minulle myös tuttuja. 

Oman aivoinfraktini jälkeen pysähtyminen, rajaaminen ja hyvinvointi ovat muuttuneet keskeisiksi teemoiksi omassa elämässäni, joita harjoittelen osittain edelleen. Kehollisuus, musiikki ja läheiset ovat oman arkeni suola ja tasapaino työlle. Sairastuminen on jokaisen elämässä aina kriisi, mutta se voi tuoda mukanaan myös paljon hyvää.

Kun pari tulee vastaanotolle, näen, miten ympyrä heidän välillään rakentuu. Se on minun supervoimani.
Varaa aika minulle täältä

Asiakkaideni kokemuksia

Usein kysytyt kysymykset

Mistä tiedän, sopiiko palvelunne juuri minulle?

Voit lukea palveluistamme lisää täältä: seksuaalineuvonta, seksuaaliterapia, pariterapia ja psykoterapia. Vastaamme mielellämme myös mieltä askarruttaviin kysymyksiin, joten olethan herkästi yhteydessä mikäli pohdit palveluidemme sopivuutta. Tarjoamme myös etänä 39€:n tutustumiskäynnin, jos haluat varmentua palvelun sekä asiantuntijan sopivuudesta juuri sinulle/teille. Tutustumiskäynti ei sinua vielä mihinkään.

Miten löydän vastaanotolle perille?

Ajanvarauksen yhteydessä saat varausvahvistuksen, josta löytyy tarkemmat osoite- ja saapumistiedot vastaanotolle tai liittymistiedot etävastaanottoon. Jokainen asiantuntijamme on yrittäjä ja heillä on omat tilat, jossa he työskentelevät, joten siksi yhden kaupungin sisällä voi olla useampi toimipiste ja osoite vaihdella.

Pitääkö käynti maksaa heti?

Kyllä, ensimmäinen käynti maksetaan aina ajanvarauksen yhteydessä. Ajanvaraukseen sopii kaikki yleisimmät maksutavat, kuten verkkopankki, mobiilimaksu tai korttimaksu. Jatkossa voit maksaa käynnit myös laskulla, mutta tällöin keräämme tarkemmat osoite- sekä henkilötietosi. Laskulle tulee 14 päivää maksuaikaa. Mikäli sinulla on sarjakortti, pääset ohittamaan maksun ajanvarauksen yhteydessä sähköpostiisi saapuneiden koodien avulla.

Miten etätapaaminen tapahtuu?

Etätapaaminen tapahtuu tietoturvallisen doxy.me -palvelun avulla. Saat linkin tapaamiseen ajanvarausvahvistuksessa. Doxy ei vaadi erillisiä ohjelmia tai kirjautumisia, vaan ainoastaan kirjoitat oman (lempi)nimesi ja terapeutti päästää sinut tapaamiseen sisään ajanvarauksen alkaessa. Doxy ei valitettavasti mahdollista pari-/moniskuntatapaamista siten, että olisitte eri paikoissa. Mikäli haluatte etätapaamisen ja olette eri paikassa, otattehan edeltävästi yhteyttä asiantuntijaanne. Tällöin tapaamiset tapahtuvat Teams -sovelluksen kautta.

Kirjataanko käynnit Kantaan?

Muutamalla asiantuntijallamme on yksityisen terveydenhuoltoalan palveluntuottajan (Soteri) luvat, jotka mahdollistavat käynnit hieman edullisemmin alvittomuuden vuoksi. Tällöin käynneistä tulee kirjaukset lakisääteisesti Kantaan. Tämä tieto kerrotaan aina selvästi asiantuntijan profiilissa ja sinun kanssasi keskustellaan siitä, mitä kirjataan ja miksi. Muussa tapauksessa käyntejä ei kirjata Kantaan tai muuhun järjestelmään. Osa asiantuntijoista tekee muistiinpanoja käsin esimerkiksi vihkoon, joita säilytetään lukitussa tilassa.

Onko teillä vaitiolovelvollisuus?

Kyllä. Toimimme vahvasti vaitiolovelvollisuuden alla ja kaikki mitä käynneillä puhutaan, jää niiden seinien sisäpuolelle. Voit siis saapua vastaanotolle luottavaisin ja turvallisin mielin.

Kauanko sarjakortit ovat voimassa?

Sarjakorteille tulee kahden (2) vuoden voimassaoloaika, joten sinulla on hyvin aikaa käyttää sarjakorttiesi käyntien määrä. Pyrimme aina siihen, että sarjakorttimäärä (3x, 5x tai 10x) on sellainen, josta hyödyt, eikä tarpeettomia kertoja jäisi myöhemmäksi. Emme myöskään suosittele pitkiä aikoja ajanvarausten välissä, sillä pitkät välit ajanvarauksissa tai prosessin lopettaminen kesken ei aja sinun etuasi. Sarjakortteja voi myös ostaa aina lisää, jos haluaa alkuun sitoutua pienempään käyntimäärään. Jo ostettujen sarjakorttien hintaa ei palauteta.

Jäikö jokin askarruttamaan?

Etkö löydä sinulle sopivaa aikaa tai pohditko, olenko juuri sinulle/teille sopiva terapeutti? Laita minulle viestiä alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta – vastaan sinulle muutaman arkipäivän kuluessa.

Kiitos!

Viestisi on lähetetty!
Hups! Jotain meni pieleen lähettäessäsi viestiä.